perjantai 13. heinäkuuta 2012

Perjantaista sunnuntaihin

PERJANTAI 13.7.2012


Varhain aamulla oli harmaata ja sateista
Aamu valkeni harmaana ja sateisena.
Kuudelta vietiin pyykit koneeseen ja aamupalalle mennessä haettiin pois,

Aamupyykillä












Tarja lähti yhdeksitoista pesettämään autoa, minä jäin makoilemaan.
Iltapäivällä Tarja meni kasvohoitoon Margitille. Minä käppäilin keskustassa, kävin pankkiautomaatilla, ostin päivän Pärnu Postimees -lehden ja suklaamansikoita. Törmäsin myös entiseen Pärnun-vuokraemäntäämme Airiin, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanasen.

Kaupungilla törmäsin entiseen
Pärnun-vuokraemäntäämme Airiin.

Tarja Jahisadaman rannassa



Sitten suoritettiin pieni sightseeing-kierros keskustassa ja käytiin mm. venesatamassa. Siellä aiottiin ottaa pirtelöt, mutta sataman körtsissä on niin rutkasti lyöty hintoihin turistilisää, että luovuimme ajatuksesta. Siispä takaisin Konseen, jossa jo odottikin firman 10-vuotisjuhlan kunniaksi ilmaiset paukut, eikä ihan mehua ollutkaan (pontikkaa ja mansikoita).

Illalla Konsessa oli orkesteri sekä upeita tanssiesityksiä. Syötiin terassilla vilä iltapalaa; minä friteerattua kuorrutettua silakkaa, Tarja nakit ja ranskalaiset. Lisää tuttuja löytyi, eli Konseen oli saapunut päivällä perheineen työpäällikkömme -vai mikä rakentamispäällikkö tuo lieneekään; niiden tittelit kun vaihtuu alvariinsa- Pasi.

Saapunut tuttuja: Pasi


Silakat Konsen tyyliin



Illalla Konsessa oli elävää musiikkia

Upeita tanssiesityksiä Konsessa


















LAUANTAI 14.7.2012


Aamu valkeni pilvipoutaisena ja melko lämpimänä. Puoli kahdeksan aamupalan jälkeen makoiltiin puoli yhteentoista.
Päivä oli aluksi poutainen, mutta iltapäivällä kävi ylitse hyvänlainen saderintama joka kaatoi vettä niskaan oikein reilusti. Sen jälkeen taas aurinko porotti välillä hyvinkin kuumasti,
Konsessa oli koko päivän ohjelmaa, ruokaa, juomaa, tanssia, laulua, juhlapuheita jne...
Aika mukavat 10-vuotisjuhlat Konsella.

Manijapoisid viihdyttivät päivällä
Kaikenlaista kiljukaulaa ja hyppääjää...















Upeita vanhoja autoja näytillä

"Mietoja" snapseja ja muuta kivaa














Isäntä puhuu
Konsen isäntä Raivo sai ottaa vastaan
lukuisia onnitteluja ja muistamisia














Ja sitten herkuteltiin eämäni herkullisin liharuoka

Alkupalaksi vähän kampelaa
























SUNNUNTAI 15.7.2012


Se on sitten matkan jatkuttava kohti Kubijaa. Tämäkin blogi siirtyy matkalla uuteen osoitteeseen ja nimi vaihtuu, siitä tullee Võru 2012 tai jotain sellaista.
Aamu koitti sateisena. Hieman nuutuneen näköistä oli seura eilisten juhlien jäljiltä. Ei kovin hyvää ilmaa luvassakaan sääennusteen mukaan; saas nährä ny sitten...


Kovin on piha partyjen jälkeen hiljainen



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Keskiviikosta torstaihin

KESKIVIIKKO 11.7.2012

Aamiainen Konsessa oli oikein hyvä. Tunnelmaa kohotti paitsi söpö musta kissa, myös pähkähullu suomalainen akka joka melkein kiipesi pöydälle ja ilmoitti pelkäävänsä kissoja yli kaiken. Mitähän sekin ämmä julkisella paikalla teki, oikea paikkahan tuollaiselle olisi psykiatrisen sairaalan suljettu osasto!

Aamupäivällä käytiin torilla ja siinä entisellä Lepatorilla myös, mikä pirun Pandakeskus se nykyään lieneekään. Tarja hommasi pitkähihaisen pusakan ja minä kahdet kesähousut. Torille mennessä ripsaisi hieman vettä, sittemmin poutaantui ja ilta oli oikein kaunis.


Kaupungilta ostin karttakirjan ja käytiinpä syömässäkin: Tarja ahmi lehtipihvin ja minä lämpimiä valkosipuli-juusto-leipiä sekä parsakaali-sinihomejuustokeittoa. Sitten käytiin taas Selverissä muonatäydennyksellä ja mentiin "kotiin". Päivä olikin jo pitkällä.


Konsesssa hörppäsin oluen ja Tarja siiderin. Myöhemmin illalla napattiin vielä parvekkeella lonkerot naapurien kanssa.


Rüütlillä

No tuleeks sitä safkaa???

"Kotiovella"







TORSTAI 12.7.2012


Tänään käytiin mm. shoppailemassa, Saunakeskuksesta ostettiin vähän tuliaisia. Tänään Tarja sai viimeinkin niitä kaipaamiaan mansikoita suklaakastikkeessa. Tarjalle ostettiin Port Arturista tyyny. Sitten jalkahoidossa Margitilla, Tarjalla myös käsihoito. Kyllä teki gutaa. Hoitojen jälkeen Armenialaiseen ravintolaan syömään. Tarja söi jonkun pihvin ja minä viinimarjanlehtikääryleitä jauhelihatäytteellä. Koko Pärnussa ei tänään toimineet pankkikortit; kaivinkone oli katkaissut datayhteydet.
Illalla otettiin vielä lasilliset Konsen terassilla.

Aamiainen Konsessa



Jazz-Cafessa



Tarja sai viimeinkin mansikoita ja suklaakastiketta
Margitin salonkia vastapäätä oli kadonnut kokonainen talo
Käsihoidossa

Viinimarjanlehtikääryleet ja paistetut perunat


Maanantaista tiistaihin

MAANANTAI 9.7.2012


Kello 21:30 lähdettiin matkaan Skattalta Viking Xprsllä. Koska oli tarkoitus yöpyä laivalla, oltiin varattu oikein LYX -hytti parivuoteella ja merinäköalalla.
Käytiin ostoksilla hakemassa vähän iltapalaa ja mentiin sitten tutimaan,



Hytissä oli kerrankin kokoa ja näköä.

...Joten kippis sille!

Ja Kippis Meille!

TIISTAI 10.7.2012


Kymmentä vaille seitsemän lähdettiin ajelemaan kohti Pärnua. Sitä ennen käytiin toki suihkussa ja aamukahvilla. Ja heti satamassa tietysti tankattiin menopeli, onhan menovesi Eestissä vielä hitusen halvempaa (n. 30 senttiä litralta) kuin Suomessa.
Matkalla Pärnuun poikkesimme suunnilleen puolimatkassa, Marjamaan tuntumassa tien vasemmalla puolella olevaan vakituiseen puolimatkan krouviimme kahville ja pirtelölle.
Pärnussa poikettiin ensin turisti-infoon ja jatkettiin sitten Konseen, jossa oltiin vähän yli kymmenen. Näin saapumispäivänä ei paljon viitsinyt kaupungille suunnistaa; lähimmässä Selverissä käytiin kyllä ostamassa evästä ja juomaa.
Illalla hörpättiin vielä parit sakutuopit Konsen kahvilassa á 2 euroa.

Aamu Aurinkoinen
Tallinnan satamassa 

Aamukahvit Vikingillä noin kello 06:20

Tarja Pärnujoella

Alkuasukkaita Pärnujoella.